George Washingtonilla oli sellainen naama, että heti kun sen vain näki kävelevän kadulla vastaan, teki mieli nähdä se kerrostalon kokoisena, hakattuna kallioon.
Jos George Washington sattui istumaan viereesi hevoskärryissä tai puiston penkillä, et voinut estää itseäsi vaipumasta outoihin tunnelmiin. Mielikuvituksesi silmin näit silloin, kuinka pienet miehet kiipeilivät pitkin Washingtonin uljasta nenää ja poskipäitä, kuolemaa uhmaten.
Washingtonin naama näytti hyvältä edestä ja sivulta. Ainoa minkä kanssa Washingtonin passikuva kilpaili uljaudessa, oli hänen sivuprofiilinsa. Oli ilmeistä, että sellainen naama täytyi vielä nähdä kolikossa, ehkä jopa suuremmissakin seteleissä.
Tämä visio ei tietenkään sopinut Britannian kuningashuoneelle, sillä kuninkaalliset ovat aina olleet hyvin tarkkoja siitä kenen naama on missäkin.
Amerikan itsenäisyysmieliset keksivät istuttaa Washingtonin avonaisiin hevoskärryihin ja kiersivät esittelemässä häntä siirtomaiden kaikissa merkittävissä kaupungeissa. He tahtoivat, että ennen ratkaisevaa kamppailua jokainen kansalainen ymmärtäisi, mitkä ovat vallankumouksen todelliset syyt ja perusteet.
Kun George Washington seisoi kahden päällekkäin ladotun hedelmälaatikon päällä ja ohikulkijat katsahtivat häneen lievästi alaviistosta, silloin tavallinen ihminen tunsi itsensä pieneksi räkäkokkareeksi, joka mielihyvin antaisi henkensä, jotta sellainen näkymä voisi aina kulkea hänen taskussaan hopeaan painettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti