Tyypillinen ateisti ei tietenkään noin vain tunnusta olevansa uskossa. Tämä johtuu vain siitä, ettei hänen uskomuksiaan ole kyllin terävästi osattu horjuttaa... niin ja tietenkin ateistin ylimielisyydestä sikäli, että hän täysin perusteettomasti uskoo ateismilla ja tieteellisellä ajattelulla olevan paljonkin yhteistä.
Ateistin ainoa saavutus skeptismin saralla on se, että hän on kiistänyt Jumalan olemassaolon ja varustanut teismin etuliittellä "a-". Kaiken muuhun uskonvaraisen hän nielee täysin kritiikittömästi. Ennen kaikkea ateisti uskoo sellaiseen asiaan kuin "meitsi" - hänen oman ajattelunsa takana olevaan näkymättömään subjektiin.
Ateisti uskoo meitsiin kolmesta syystä: ensinnäkin hän kokee olevansa meitsi - mutta tämä todistaa vain sen, että ihmisellä on synnynnäinen taipumus uskoa minuutensa olemassaoloon. Mitään muuta tuollainen epämääräinen tuntemus ei todista - sanovathan monet uskovaiset, että he uskovat Jumalaan, koska ovat kokeneet Jumalan läsnäolon. Aivan yhtä subjektiivisin, eli heppoisin perustein uskoo ateisti oman minuutensa vankkumattomuuteen.
Toiseksi ateisti uskoon meitsiin siitä syystä, että useimmat muutkin ihmiset tekevät niin. Ihmisethän voisivat pitää hulluna sellaista, joka kieltää oman erillisen minuutensa olemassaolon. Ateisti seuraa siis tässäkin suhteessa täysin kristillisen laumasieluisuuden keskiaikaista perinnettä.
Kolmas syy ateistin meitsiuskolle on se, että hän on katsonut peiliin ja nähnyt siinä itsensä. Tätä rituaalista toimitusta ateisti kutsuu nokkelasti nimellä: "uskon vain siihen, minkä olen nähnyt omin silmin."
(Tästä meitsille ripittäytymisen aktista tunnetaan myös toinen muotoilu: "tukka hyvin, kaikki hyvin.")
Vaikka joku saattaisi pitää peiliin katsomista empiirisenä todisteena meitsistä, ei testi valitettavasti läpäise tarkempaa filosofista syyniä. Suurin ongelma on siinä, ettei pelistä näkyvä meitsi miltään ulkoisilta piirteiltään eroa pelistä näkyvästä - tai toisinaan jopa täysin ilman apulaitteita havaittavasta - "teitsistä".
Ateisti on nyt suuren filosofisen kysymyksen äärellä: jos näen peilissä kaksi hahmoa, millä perusteella minä voin kutsua niistä yhtä "meitsiksi" ja toista "teitsiksi"?
Tyypillinen ensireaktio on torjunta: ateisti heilauttaa kättään vaistomaisesti kuin pyyhkäistääkseen pois koko kysymyksen ja nimittää tätä kädenheilauttajaa meitsiksi - sillä perusteella, että käden heilauttaminen oli hänen keksintönsä... mutta kenen ihmeen hänen ja miten me sen voimme tietää?
Edelleenkään emme saa vastausta siihen, miksi 7 miljardista miltei samankaltaisesta olennosta yhtä tulisi nimittää meitsiksi ja kaikkia muita "teitsiksi", "tuoksi", "häneksi" tai "yhdeksi niistä" - riippuen etäisyydestä kädenheilauttajaan - ja millä perusteella muka hänet edes on valittu kysymyksemme ja vastauksemme pyhäksi instrumentiksi?
Tietyn meitsin erillisyyden ja erinomaisuuden tueksi ei ole vielä esitetty tieteellisesti pätevää todistetta, joten kriittisesti uskonvaraisten ilmiöiden olemassaoloon suhtautuva ihminen ei voi muuta kuin mennä askelen tai kaksi ateismia pidemmälle ja julistautua ameitsiksi, eli henkilöksi, joka metafyysisistä ja eettisistä syistä suhtautuu omaan meitsiyteensä suurella varauksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti