keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Työn mielekkyydestä

Olen muutaman kerran jo ehtinyt kehua Abraham Maslowia ja hänen tarvehierarkioitaan. Maslow on epäilemättä viime vuosisadan suurimpia psykologeja - ja monessa suhteessa tärkeämpi kuin esimerkiksi Freud. Useat kuuluisat psykologit ovat olleet kuuluisia, koska he ovat käsitelleet oman aikakautensa neurooseja. Kukapa ei tahtoisi kuulla skandaaleista ja eriskummallisista tapauksista.

Maslow ei tutkinut niinkään ongelmia ja sairauksia, vaan terveen elämän edellytyksiä. Häntä kiinnosti janan toinen pää: ihmiset jotka ovat onnellisia ja menestyneitä.

Uskon, että onnellisuuden tutkiminen tuottaa kestävämpää psykologista tietoa. Onnen edellytykset ovat vähemmän kulttuurisidonnaisia - ja kuitenkin me käytämme yhä valtavasti voimavaroja rikollisten ja sarjamurhaajien ajatusten selvittämiseen. Kouluampujasta puhutaan kuukausitolkulla, mutta 9 laudaturin ylioppilas on yhden päivän pieni uutinen.


Työn mielekkyyden hierarkiat

Maslovin kuuluisin käsite on tarvehierarkia. Tälläkin viikolla muistan kahden eri henkilön käyttäneen tuota sanaa. Toinen taisi olla kaveri Facebookissa ja toinen television asiantuntija.

Kuluneen kuukauden olen viettänyt 4.000 asukkaan Sysmässä. Jonkin verran olen ikävöinyt ystäviäni, mutta varsinaisesti en ole kokenut, että tarvitsisin mitään. (Saattaa olla, että kärsin magnesiumin puutteesta, koska silmäkulmassa nykii elohiiri. Olen lenkkeillyt ja saunonut paljon, joten ehkä puuttuu suoloja.)

Työtä olen tehnyt oikeastaan joka päivä. Välillä 7-8 tuntia, mutta joinakin päivinä vain 2-4h - varsinkin jos hartioita on särkenyt edellisen päivän tietokoneella istumisesta.

Äsken näin televisiosta pätkän luontodokumenttia, jossa afrikkalainen puistonvartija puhui työstään. Hän näytti onnelliselta ja ylpeältä. Hän kertoi tekevensä työtä, jolla on merkitystä. Hän ei piitannut mahdollisista vaaroista, joita häikäilemättömät salametsästäjät aiheuttivat. Hän teki arvokasta työtä.

Jos Maslowin tarvehierarkioissa on jokin heikkous niin ehkä se, että ne määrittävät etupäässä sitä, mitä ihminen tahtoo saada - ei niinkään mitä ihminen tahtoo antaa.

Psykologian ei aina tarvitse olla mullistavaa ollakseen tärkeää. Joskus riittää se, että tunnetut asiat sanotaan ääneen ja muotoillaan uskottavasti. Sen jälkeen niiden todenmukaisuutta on helpompi tutkia. Ja kun niitä on tutkittu, voivat kaiken ikäiset ihmiset vedota niiden auktoriteettiin. Ei tarvitse puhua omasta elämänkokemuksesta, ja tämä antaa nuorille paremmat mahdollisuudet puolustaa omia näkemyksiään.

Mitkä ovat työn arvostuksen kriteerit? Millaisia ovat universaalit työn hierarkiat? Ehkä ne olisi hyvä määrittää niin voisimme puhua selkeämmin työn mielekkyydestä ja mahdollisesta laadun heikkenemisestä. Voisimme suoraan sanoa, että tämä tai tuo on roskatyöpaikka. Olen seuraavassa nopeasti hahmotellut muutamia työn arvostuksen aiheita:
1) Työ johon liittyy sankarillisuutta: urheilija, löytöretkeilijä, astronautti, seikkailija... ja ehkä palomies ja vastaavat. Olen melko varma, että nämä ovat ainakin pikkupoikien ykkösvaihtoehto.

2) Työ, joka vaatii poikkeuksellista taitoa: laulaja, näyttelijä, kirurgi, urheilija - toistamiseen. Ehkä myös huippuinsinööri, metsästäjä tai erityisen taitava käsityöläinen, kuten kelloseppä.

3B) Työ, jossa on valtaa. Vasta kolmantena, ehkä kuuluisi vasta neljänneksi, vaikka joku ehkä sijoittaisi tämän korkeammalle. Yleensä vallasta ei olla mitenkään superkiinnostuneita nuorena - eikä mediakaan seuraa johtajia tai kenraaleja, kuten taiteilijoita tai urheilijoita. Valta tekee henkilöstä kiinnostavan sitä kautta, jos henkilöllä on älyä, taitoja ja karismaa. Juhani Tamminen tai Jorma Ollila tunnetaan, mutta hyvinkin suurten yritysten johtajat voivat pysyä täysin tuntemattomina - eikä varman monikaan lapsi sano ala-asteella haluavansa isona muiden ihmisten komentajaksi. Pomottelu saattaa näkyä persoonasta, mutta se ei ole uratoive. (Poliisi ja opettaja voidaan tietenkin nähdä ammatteina, joihin liittyy valtaa.)
3A) Työ, jossa pääsee valtaa pakoon. Paljon edellistä toivotumpi piirre ammatissa, mahdollisesti jopa monen ykköshaave. Mikään ei ole niin sietämätöntä kuin se, että joutuu tekemään töitä itseään typerämmän alaisuudessa - varsinkin jos pomo on epäpätevä ja kärsii myös erinäisistä persoonallisuuden häiriöistä. Usein unelmatyötä kuvailtaessa puhutaan "itssenäisyydestä", "riippumattomuudesta", "itsensä toteuttamisesta", mutta yleensä se tarvkoittaa vain sitä, ettei päivittäin tarvitsisi kuunnella kenenkään vittuilua.
4a) Työ, joka on yleishyödyllistä: lääkäri, pappi, opettaja...
 
4b) Työ, jossa jossa näkee työnsä tulokset: muurari, puutarhuri, parturi, käsityöläinen, korjaaja, maanviljelijä, kokki, siivooja...

4c) Työ, johon liittyy velvollisuuksia: poliisi, vartija, bussikuski, hoitaja...
En osaa sanoa mikä näistä kolmesta olisi ensisijainen. Yleensä arvostetuissa töissä mainitaan vähän näitä kaikkia piirteitä. Uskon, että kaikki neljännen kategorian työt tuottavat lopulta jopa suurempaa tyytyväisyyttä kuin kolme ensimmäistä ryhmää.

5). Työ joka tuottaa krääsää, lisäarvoa ja vaihtoarvoa: tehdastyöläinen, kauppias... Tuskin kovinkaan monen intohimojen aihe, vaikka monessa suvussa näitä arvostetaan paljon. Tavallaan juuri siksi valtavan paljon varallisuutta keskittyy yksiin käsiin, koska todella intohimoista kilpailua kaupan alalla on vähän. Harvalla on kanttia lähteä tyhjästä rakentamaan tuotantolinjoja tai haaveilla omista kauppalaivastoista. Ne muutamat, joilla on suuret visiot, ja jotka tekevät paljon työtä, haalivat paljon rahaa.
Kauppiaan ammattia on vielä pari vuosisataa sitten pidetty likaisena ja epäkunnioitettavana ammattina. On aina vaistottu, että parhaiten menestyvä kauppias on epärehellinen kauppias - joka pyytää liikaa ja antaa liian vähän. Kauppiaan ammatista haaveilevan on tiedetty omaavan epäempaattisia piirteitä. Hän nauttii muiden huijaamisesta ja tarpeen tullen "vaikka myisi oman äitinsä". Esimerkiksi TV-sarjassa Pieni talo preerialla juuri kauppiatar ja hänen tyttärensä esitetään ahneina ja ilkeinä.

Nykyään tietenkin tällaiset itsestäänselvyydet on korvattu hinovaraisemmilla ja neutraaliksi naamioiduilla kiertoilmauksilla. Myyjän kieroudet hyväksytään, ja liberalismin perusvapauksia on kauppiaan vapaus valheellisesti markkinoida tuotteitaan. Kuluttajalla on miltei velvollisuus langeta huijaukseen ja tuntea katkeruutta. Silloin hän lohduttaa itseään tuhlaamalla lisää.


Viihtymisen ja arvostuksen mittarit

Jo maitujen työn unelmien ja houkutusten lisäksi on paljon persoonasta riippuvia, yksilöllisiä mieltymyksiä. En usko että niitä voisi nähdä mitenkään yleisinä toiveina:

rauhallisuus / jännittävyys
itsenäisyys / sosiaalisuus
vaihtelu / toistuvuus
fyysinen työ / henkinen työ
luovuus / ohjesääntöjen noudattaminen

Lisäksi työ ei tietenkään saisi olla liian helppoa tai liian vaikeaa sopivan flow'n syntymiseksi. Työyhteisön tulehtuneen ilmapiirin, kiusaamisen ynnä muut eivät liity varsinaiseen työn kuvaan - kukaan tuskin huomioi sellaista unelmoidessaan työstä. Toki on mahdollista, että joillakin aloilla sosiaalisetongelmat helpommin kärjistyvät - tai ehkä ammatit vetävät puoleensa tietynlaisia persoonia.

En ole edes listannut sellaista työtä, josta vain saa rahaa. Rahan voi tietenkin ajatella olevan vaihtoarvoa tai valtaa, mutta usein korkeaa palkkaa nauttivat ihmiset kertovat, että heille työssä tuottaa iloa se, että he saavat tehdä sitä minkä parhaiten osaavat - tai saavat nähdä työnsä tulokset - tai tuottaa muille iloa. Ehkä raha on niin uusi asia, ettei meillä ole siihen yhdistyvää evolutiivista vaistoa. Me emme osaa tulla siitä onnelliseksi. Rahoissa kylpevä Roope Ankka on tuskin evoluution seuraava askel.

Tai ehkä me olemmekin lajina yllättävän salaviisaita. Vaistoamme, että raha on pohjimmiltaan vain yhteisesti hyväksytty illuusio. Sen arvo saattaa hävitä monenlaisissa muutoksissa, emmekä rakenna sen varaan. Nykyinen talousjärjestlemämme kylläki perustuu hyvin pitkälti pyrkimykseen häivyttää inflaatio - mutta se on uusi kokeilu historiassa, ja siihen näyttää sisältyvän monia varjopuolia. Kreikan ja Espanjan taloustilanne osin (vain osin) johtuu juuri siitä, ettei devalvaation mahdollisuutta enää ole. Mutta nyt ajaudun jo ihan väärään aiheeseen.

Jos suoritettaisiin usean kulttuurin sisällyttävä laaja tutkimus työn arvostuksesta - varmaan on jo tehtykin - voisi paskatyöksi helposti luokitella sellaisen, joka ei täytä mitään havaittuja mielekkyyden kriteerejä. Ja jos jossain yhteiskunnassa yli puolet tarjolla olevista töistä olisivat paskatöitä, olisi helppo osoittaa ainakin yksi syy nuorison motivaation puutteeseen ja ihmisten yleiseen vitutukseen.

2 kommenttia:

  1. Tässä puhutaan työstä vähän ulkokultaisesti. Työn sisältöön tai ylipäätään työnteon merkitykseen ei tartuta juuri lainkaan, vaikka alustatkin hienosti tutkielmaasi. Lopetus on sössö: niin muuten, JOS todella haluttaisiin tutkia (mitä minä en jaksa enkä osaa tehdä)työn arvostusta, niin... tässä tekstissä ei tulla ongelman eikä päättelyn äärelle, vaikka sellaisen halusin otsikon vuoksi lukea.

    Miksi puhut työn mielekkyydestä, kun osaat ainoastaan laittaa riviin hierarkioita? Osiossa Viihtymisen ja arvostuksen mittarit on turhaa, psykologista löpinää ihmisen luonteesta ja sopivasta työstä. En tiedä, onko se ironiaa.

    Meitä mietiskelijöitä pitäisi välillä ravistella. Voisimme suorastaan ottaa perussuomalaisen asenteen, että mä lähden nyt töihin. Menen roskakuskiksi, lähden vapaaehtoiseksi, ryhdyn siivoamaan, nuohoamaan, postia jakamaan. Se ei ole köyhää elämää, päin vastoin. Työn tekemisen ihannoinnissa ei ole mitään typerää, päin vastoin. Toki minullakin on protestini markkinataloudesta, enkä itsekään suostuisi myymään mitään, minkä myymisen järkevyydestä ei todellisuudessa ole takeita.

    VastaaPoista
  2. En ajatellut vähätteleväni työntekoa, päin vastoin. Työn tekeminen ja ahkeruus ovat yleisesti ottaen mielekästä ja ihailtavaa. On kuitenkin selvää että joitakin töitä halutaan tehdä ennemmin kuin toisia töitä.

    Työstä joskus sanotaan, että "jonkunhan se on pakko tehdä", mutta itse asiassa työ melkein useammin herättää suurta kateutta. Kyllä minä ainakin ajattelen monesta työstä että "saisinpa tehdä tuota".

    Pointtini oli se - jos yhtä pointtia on tällaisessa rönsyilevässä ja yhteen putkeen kirjoitetussa kesäisessä höpinässä - että kun nuoria syytetään siitä, että he välttelevät töitä, se ehkä johtuu siitä, että tarjottu "työ" ei sisällä työksi tunnistettavia asioita, kuten fyysistä rehkimistä, toisten auttamista, saavutuksia, sankaruutta - tai edes jonkin asian valmiiksi saattamista.

    Kyllä roskakuskin, siivoojan tai postinkuljettajan työ on ihan oikeaa työtä. Nuohoojaksi tuskin edes pääsisi kovin helposti.

    VastaaPoista