lauantai 26. toukokuuta 2012

Uuno Kailas sivuluisussa

Oli kuulas helmikuun päivä 1929. Uuno Kailas käveli kadulla, kun jalka osui jäiseen kohtaan. Silloin horisontti meni jotenkin vinoon ja päässä kopsahti. Uuno ajatteli, että tämä on varmaan jokin huimauskohtaus tai halvaus. Hän yritti kävellä, mutta jalat sutivat tyhjää.

Ohitse kulkeva herra huomasi, että mies oli kaatunut. Hän lähestyi rohkeasti ja havaitsi, että sehän on se kuuluisa runoilija. Ohikulkija ei kehdannut kommentoida tilannetta, voivotteli vain ja tarjoutui kutsumaan lääkärin.

Lääkäri tiesi välittömästi mistä oli kyse: mies oli selvästi liukastunut ja makasi nyt koko pituudeltaan maassa. Hän ei kuitenkaan tuntenut sopivaksi sanoa sitä ääneen, varsinkin kun paikalle oli kertynyt jo melkoinen määrä uteliasta väkeä. Lääkäri suositteli, että potilas pukeutuisi lämpimästi ja joisi kuuman rommitotin.

Rapussa asuva mummo oli tarkkaillut tapahtumia alusta alkaen. Mummo toi villapaidan ja sekä viltin, ja yhdessä lääkärin kanssa he auttoivat Uunoa pukeutumaan. Lääkäri lisäsi vielä, että oli nähnyt tällaisia tapauksia aiemminkin. Jotenkin siitä aina selvittiin, ja matka jatkui.

Kun Uuno seuraavana aamuna heräsi, hän näytti yhäkin sijaitsevän jäisellä kadulla, ja horisontti pysyi sitkeästi vinossa. Hän päätteli, että vaivan täytyi olla henkistä laatua, joten hän pyysi paikalle psykoterapeutin.

Kokenut ammattilainen näki heti mistä oli kyse: taas yksi taiteilija oli kumollaan. Terapeutti ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi paljastaa havaintoaan; potilas kyllä itse ajallaan tulisi tietoiseksi. Hän antoi diagnoosin: kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia anomalioita - siitä johtui horisontin vinoutuminen. Täytyy vain levätä. Kevätaurinko kyllä vie pois kaikki vilut.

Uuno vaistosi, ettei tämäkään tohtori ollut aivan vilpitön. Hän itse päätteli, että kaikki varmaan johtui siitä, että hän oli sodomiitti. Ja varmaan myös tuo ansioitunut kallonmittaaja näki sen, ei vain uskaltanut sanoa ääneen. Oliko tämä hänen eriskummallinen tilansa nyt sitten Jumalan kosto vai tahtoiko yhteiskunta lannistaa hänet heteroksi?

Silloin aivan sattumalta paikalle saapui Kaarlo Sarkia. Hän näki jo kaukaa, että Uuno oli kaatunut, mutta ei halunnut kohdata ystäväänsä siinä tilassa, vaan kääntyi ympäri ja käveli hienotunteisesti tiehensä.

*  *  *
Julkaistu Aukeassa 2009.

Uuno on yksi suurista. Paljon kovempi kuin esimerkiksi Eino Leino. Einosta en edes viitsi kirjoittaa, vaikka Jumalien keinu onkin ihan hyvää shittiä. Historia tuntee ainakin yhden tapauksen, jolloin nämä kaksi herraa mittasivat voimiaan. Vuonna 1925 Nuori Voima järjesti pöytälätkäturnauksen, jonka välierässä kohtasivat Eino Leino ja Uuno Kailas. Ottelu meni jatkoajalle, ja lopulta Uuno voitti luvuin 3-2. Finaalissa vastaan asettui puolustava mestari Olavi Paavolainen, jolla oli napakka ranneliike ja joka odotetusti vei nimiinsä koko turnauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti