tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tuima ja leikkisä

Buddha on eräänlainen mielikuvituksemme action-fuguuri. Hänestä ei ole säilynyt valokuvia, joten kukin kulttuuri on saanut muokata idolistaan omien haaveidensa täyttymyksen. Buddhan patsaat ovat kuin steroideja täyteen pumpattuja henkisten muskeleiden mannekiineja - idoleja ja ikoneja.
Jos buddhalaisuus olisi Suomessa suositumpaa, meilläkin olisi TV-shopin buddha.
Kuvien Buddha on askeettisen riutunut tai ylenpalttisen pullea. Hän on armoton kuin samurai tai leikkisä kuin lapsi. Hän on tuima, tyyni ja hymyilevä. Jokaiselle löytyy jotakin.

Buddha istuu tai makaa. Hänen ihonsa on maidonvalkea tai auringossa paahtunut. Hän on kaikkea mitä voit toivoa. Valitse vain hyllystä se mikä sinua eniten miellyttää. Buddhan saa kivisenä tai kultaisena makunsa mukaan. Buddha voi olla kulunut tai uutuuttaan kiiltelevä. Sammaltunut tai huolella hoidettu. Buddhan voi veistää vaikka valaanluista tai sarvikuonon sarvesta.

Pohjimmiltaan jokainen Buddha on tietenkin tyhjyyttä. Buddha on tyhjä merkityksistä, tyhjä vastauksista ja tyhjä vakavuudesta. Buddha on joustava. Hän mukautuu kunkin aikakauden haasteisiin.

Mielikuvamme Buddhasta ovat mielemme luomuksia, mutta tietyt puitteet säilyvät. Pysyvämmät buddhalaisuuden opetukset eivät sijaitse pyhissä kirjoituksissa vaan ihmisessä itsessään. Buddhan viesti piileskelee niissä ihmismielen rakenteissa, jotka metodi voi paljastaa.


Meditaatio on tutustumista oman mielen pohjattomaan kykyyn tuottaa bullshittiä. Puolet kaikesta siitä mitä Buddhasta sanotaan on osa sitä bullshittiä. Meditaatio on armoton metodi. Ennemmin tai myöhemmin se läimii poskille kaiken maailman Buddhan kauppiaita ja wannabe-buddhia. Jos meditaatio toimii, se opettaa ihmisen nauramaan Buddhalle. Silloin Buddha nauraa kanssamme.
Bangkokissa palvottiin kultaista avaruus-buddhaa jo ennen Tähtien sota -elokuvia.
Buddhan patsaista voi rakentaa kokonaisen yhteisön. Valaistumisen kylässä Tuima Buddha heristää sormea laiskanpullealle Makaavalle Buddhalle - joka vain nauraa röhöttää toisen vakavuudelle. Heitä ympäröi joukko keskittyneitä arhateja, jotka nyölkkäävät vuoroin ankaralle ja vuoroin löhöävälle Buddhalle.

Keskinäiseen kiistelyyn uppoutuneina kumpikaan opettavista Buddhista ei huomioi työhön uponnutta ahertavaa Buddhaa, joka siivoaa ja valmistaa ruokaa. Häntä auttaa kokonainen armeija boddhisattvoja.

Korokkeella istuu samadhiin vaipunut kirkkautta säteilevä Buddha. Hän pitää bodhisattvat kiireisinä, sillä he haluavat jonakin päivänä olla kuin hän. Siksi he tottelevat ahertavaa Buddhaa.
Mystinen, piirteiltään feminiininen Buddha.
Ahertavaa Buddhaa ei yhtään häiritse se, että hän ahertaa, sillä aikaa kun muut meditoivat tai meuhkaavat saavutuksistaan. Hän tiedostaa olevansa kaikki Buddhat. Hän on saavuttanut korkeimman samahdin, mutta todennut sen hyödyttömäksi. Pelkkä autuus ei täytä vatsaa. Ihminen ei elä yksin pyhästä hengestä.

Vaikka kaikki kuvaelman henkilöt ovat Buddhia, ei mikään ole muuttunut. Ihmisten roolit ovat samat kuin ennenkin. On johtajia ja palvelijoita. On työläisiä ja poliitikkoja, haaveilijoita ja opettajia. Muurahaisia erilaisissa rooleissaan. Kuten Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija toteaa:
"Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet."
Vaikka kaikki valaistuisivat, ihmisten yhteisö olisi yhä se mitä se on: erilaistumiseen ja yhteistyöhön perustuvaa joukkuetyötä. Yksittäisen ihmisen onnellisuus riippuu paljon siitä, löytääkö hän oman roolinsa ja yhteisön, jossa häntä arvostetaan. Pienen ihmisen tie alkaa oman voimattumuutensa hyväksymisestä. Kollektiivisesti voidaan rakentaa ehkä jopa sukupolvelta toiselle siirtyvää rauhaa. Mitään pysyvää ja helppoa autuutta ei kuitenkaan voi saavuttaa, sillä lapset syntyvät nollavuotiaina.

Samahdin tavoittelu on usein salaista haavetta siitä, että muut huomaisivat ja ottaisivat vakavasti. Valaistumisen sijaan tavoitellaan karismaattista hehkua tai jonkinlaista valaistumistodistusta. Nykyajan Buddha ei ehkä vastustaisi ajan muoti-ilmiöitä. Hän saattaisi jakaa halukkaille valaistumis-diplomin ja oppilaiksi kelpaisivat vain ne jotka todistuksista huolimatta jatkaisivat harjoittamista.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Harhailua Helsingissä: Tähtitorninmäki

Olen useita kertoja ollut piknikillä, joka sijoittuu Tähtitorninmäelle - ja joka kerta joku porukasta on päätynyt väärälle tähtitorninmäelle, sille toiselle, joka sijaitsee puolen kilometrin päässä.

Ongelman aiheuttaa siis se, että Helsigissä Ullanlinnan ja Kaivopuiston alueella on kaksi mäkeä, ja kummallakin seisoo tähtitorni. Sekaannus on niin yleinen, että jopa paljasjalkaiset helsinkiläiset haukkovat henkeään kuin kalat, ennen kuin uskaltavat sanoa, kumpi niistä se on SE Tähtitornimäki - ja kumpi puolestaan mäki, jolla seisoo tähtitorni. Sittenkin he voivat erehtyä.
Väärä tähtitorni
Muualta muuttaneiden opiskelijoiden kohdalla sekaannus on vieläkin yleisempää. Uskaltaisin melkein väittää, että puolet eivät ollenkaan tiedä mihin heidän pitäisi mennä, vaikka he olisivat asuneet kaupungissa kolme-neljä vuotta. Monet muistavat ennemmin kaivopihan tähtitornin, koska se on söpön näköinen ja he ovat sammuneet sen rinteelle vappuna. Väärä tähtitorni on kahdesta tähtitornista se, joka herkemmin piirtää mieleemme taikinaan sekavia muistoja.


Komisaario Palmun erehdys

Tähtitornien sekoittamisesta on jopa tehty elokuva jo 1960, mutta silti tieto ei menee jakeluun. Kyseisessä elokuvassa Komisaario Palmu saa kutsun tähtitorninmäelle, jossa on tapahtunut murha. Hän päätyy kuitenkin väärälle tähtitornille ja harhailee siellä kolme varttia. Tämä juuri on se erehdys, josta elokuva on saanut nimensä. Oikea mäki löytyy vasta jatko-osassa, joka kuvattiin 1962.
Mika Valtari oli ovela kettu, joten hän sijoitti komisaarionsa mäelle käytännössä jokaisessa elokuvassa. Kun vihdoin kyseessä on oikea Tähtitorninmäki, tähtitornien tai tähtien sijaan elokuvassa nähdään tissit. Komisaario tiiraile kaukoputkella vähäpukeisia naisia ennen kuin törmää autolla päin puuta ja linkuttaa takaisin toimistoonsa sättimään Matti Raninia.

Myöhemmin samassa elokuvassa seisotaan jälleen kalliolla, mutta se ei sijaitse Helsingissä vaan jonkun sekopää-majurin tiluksilla. Muistaakseni kalliolta tyrkättiin alan nainen. Komisaario oletti naisen kuolleen, kunnes hän yllätyksekseen kohtasi toisen naisen, joka näytti aivan tältä kuolleelta naiselta. Hän jopa pakotti kohtaamansa naisen pukeutumaan kuolleen naisen vaatteisiin. Nainen murtui ja myönsi kaiken, mutta se johtui pelosta, ei siitä että hän olisi ollut sama nainen. Elokuvassa oli korkeita paksurunkoisia puita ja pelottava, pyörivä painajaiskohtaus.


Ullanlinna ja Ullanlinnanmäki

Jotta kahden tähtitornin sekoittaminen olisi helpompaa, on varmuuden varalta paikoille myös annettu melkein sama nimi. Oikea tähtitorninmäki sijaitsee Ullanlinnassa, kun taas väärä tähtitorni on nimeltään Ullanlinnanmäki - vaikka se ei sijaitse Ullanlinnassa vaan kaivopuistossa.
Helsingissä on pari muutakin puistoa, jotka saattaa helposti sekoittaa toisiinsa. Vappuperinteitä kunnioittaen löytyy Koffin puisto, Karhu-puisto, Olvi-puisto ja Lappari-puisto - tosin viimeksimainuttu taitaa olla vain eräänlainen pöpelikkö radan varressa.