tiistai 18. marraskuuta 2014

Antti Heikkilä: "Olen vainottu mielipiteeni takia"

Muistan kuinka lukioikäisenä luin lääkäri Antti Heikkilän sympaattisen ja elämänkokemusta tihkuvan kirjasen Matka omenapuuhun (1994). Heikkilä näyttäytyi myös usein lehdissä ja televisio-ohjelmissa ja jäi mieleeni lämpimänä ihmisenä ja hyvänä keskustelijana.

Nykyään Antti Heikkilä tunnetaan lähinnä ravintoguruna ja hän onnistunut keräämään Suomessa melkoisen kuulijakunnan - tai ylläpitämään entisen yleisönsä. Olen huomannut, kuinka hänen blogikirjoituksillaan on toisinaan kymmeniä jakajia Facebookissa, ja ne keräävät tuhansittain tykkäyksiä.

Monet Heikkilän mielipiteistä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, kirpirauhasen vajaatoiminnasta tai vaikkapa diabeteksen ja ravinnon suhteesta ovat rohkeita ja muutenkin ihan varteenotettavia - mutta henkilön uskottavuus riippuu paljon myös siitä, millaisin äänensävyin asiat ilmaistaan. Tietyt asenteelliset yleisöt ehkä vakuuttuvat tunteiden voimasta, mutta nettiin huutelussa näyttäisi käyvän usein niin, että järkevät perustelut asteittain peittyvät mielikuvituksekkaisiin kärjistyksiin ja valheellisiin yksinkertaistuksiin.

Äärimmäiset mielipiteet keräävät linkityksiä ja hurraa-huutoja, kun suuri yleisö janoaa tylsän totuuden sijaan dramaattisia näkökulmia ja suurta erimielisyyttä. Asiantuntijat oppivat puhumaan kuin poliittiset agitaattorit.

Sekä Antti Heikkilän suosion että häneen kohdistuvan epäluuloisuuden taustalla on yksi ja sama tekijä - mies itse, mediahuomiosta juopuneena. Hänen ravitsemusblogistaan löytyy otsikoita, kuten "Valtio on kansan vihollinen", "Suuri harhautus" tai "Voi Suomi parkaa".


Ravitsemusalalla puhutaan jo vuoden 2010 "Suuresta Rasvasodasta"

Vuosien tunteikkaan kirjoittelun jälkeen Heikkilä ihmettelee, miksi paljon lauhkeampi tohtori Kiminkinen pääsee televisioon, mutta häntä itseään ei ole tällä kertaa kutsuttu. Voisiko johtua siitä, että Kiminkinen ei ole nimittänyt Elintarvikeviraston virkamiehiä murhaajiksi tai valtiota kansan viholliseksi?

Jos jokin printtilehti edes kerran kieltäytyy julkaisemasta Heikkilän ravinto-opillisen manifestin (tai pikemminkin sodanjulistuksen jotakin toisin ajattelevaa valtionlaitosta tai asiantuntijaa kohtaan) heittäytyy Heikkilä heti marttyyriksi ja julistaa blogissaan, että Suomi on stalinistinen valtio ja että häntä "vainotaan mielipiteidensä takia". Jos joku asiantuntija suhtautuu avoimiin kysymyksiin edes maltillisesti, Heikkilä kutsuu häntä heti takinkääntäjäksi, pelkuriksi tai valtiovallan kätyriksi.

Peruskoulun keittäjiäkin Heikkilä on ehtinyt nimittää "fasisteiksi", jos nämä eivät kykene rajallisilla määrärahoillaan tarjoamaan jokaiselle lapselle yksilöityä superdieettiä.
http://www.anttiheikkila.com/blogi/printtikirjassa-on-tulevaisuus/

Antti Heikkilällä on blogissaan jopa erillinen aihesana "fasismi", jonka hän on myös muistanut lisätä monen tekstinsä tunnisteeksi. Lääketietellisiä ruokasuosituksia antavassa blogissa on siis erillinen asiasana "Fasismi", joka esiintyy kerran myös muodossa "fasistit".


Asiasanat paljastavat mitkä asiat pyörivät päällimmäisenä kirjoittajan mielessä

Voisi päätellä Heikkilän kärsivän kirjallisesta Touretten syndroomasta, ellei herjauksiin yhdistyisi lisäksi niin järjestelmällistä vainoharhaisuutta.

Blogin aihesanoja ovat mm.:
"aggressio", "aivopesu", "ajojahti", "atomipommi", "disinformaatio", "Dogmi", "diktatuuri" (=YLE), "ennakkoluulo", "epädemokratia", "epäisänmaallisuus", "fundamentaalinen", "Guru", "Göebbels" (=Pekka Puska),

"harhautus", "helvetin tuli", "herjaus", "hiljainen enemmistö", "hylkiö", "informaatiosota", "inkvisitio", "kateus", "kekkosen aika", "kerettiläinen", "kidutus", "kirjarovio", "kolesterolimyytti", "kontrolli", "korruptio", "kumileimasin", kunnianloukkaus", "lahjonta", "lahko", "luonnehäiriöinen", "manipulointi", "murha"...

(päätän listan puoleen väliin, jossa kirjoitusvirheen ansiosta on hauskasti yhdistynyt kaksi sanaa: "naisviha lihas".)

Tässä hieman esiintymistiheyksiä vertailun vuoksi. Muistakaa, että päällisin puolin blogin tarkoitus olisi käsitellä koulutetun lääkärin tarjoamia ravintosuosituksia.
gluteiini (5)
fasismi (7) 
kilpirauhanen (5)
korruptio (19)

laihdutus (7)
manipulaatio (15) 
mikael fagelholm (17) =pahuuden tiivistymä
On hälyyttävää, miten verotietojen perusteella 97.000 euroa vuodessa tienaava ja paljon huomiota keräävä alfauros kärsii näin suuresta pahanolontunteesta ja muuttuu paranoidiksi, jos joku julkisessa keskustelussa kehtaa tulkita hänen puheenvuoronsa päättyneeksi ja siirtää mikrofonin seuraavalle puhujalle. (Hän saa blogissaan kammottavia raivareita aina jos Hesari ei ole julkaissut hänen mielipidekirjoitustaan.)

Jos Heikkilä saisi suunvuoron, puhe ei koskaan päättyisi. Tämän päivän ravintoekspertti voi olla kaikissa asioissa oikeassa, ja tietää ratkaisun jopa maahanmuuttokysymyksiin. Oman faniryhmän kuuliaisuus ei riitä, vaan koko maailma täytyy saada vakuuttuneeksi, heti. Kärsimättömän mielen mahdottomat vaatimukset tietenkin aiheuttavat valtavasti tuskastumista.

Yhteiskunta on kuin öljytankkeri, jonka suunnan Antti Heikkilä haluaa yksin kääntää melomalla. Se ei käänny! Miksi se ei käänny?!


Viranomaisten mielipiteet kaikista asioista ovat vääriä!

Heikkilän maniassa nähtiin taas jonkinlainen pohjanoteeraus, kun hän syytti homoja, transuja ja maahanmuuttajia siitä, että kauppojen valmisruoassa on liikaa piilosokeria ja piilosuolaa.
"Valtion erityissuojeluksessa ovat homot, transut ja maahanmuuttajat. Jos joku uskaltaa kritisoida, häntä pidetään menneisyyden jäänteenä tai jopa rasistina. Valtiovaltahan on jumalallisessa viisaudessaan kriminalisoinut kaiken kritiikin, ja ennen kaikkea keskustelun."
http://www.anttiheikkila.com/blogi/voi-suomi-parkaa/
Tässä hän puhuu myös itsestään:
"Tilan on vallannut narsistien joukko, jonka ainoa tarkoitus on keikkua esillä hinnalla millä hyvänsä.
Pahinta on absurdien purkausten populistisuus: tarjotaan massoille juuri sitä mitä he haluavat. Sallitaan kaikki mikä tuottaa mielihyvää, ja syytetään eettisemmin eläviä ihmisiä siitä, että he omalla esimerkillään syyllistävät muita.


Ratkaisukeinoina liha, suola ja viha

Asiasanojen perusteella Antti Heikkilän tärkein sanoma on kolesteroliin liittyvien myyttien kumoaminen. Hänen ennakkoluuloisen populismin helppo kohde ovat vegaanit, mikä selittyy jo pienen lukumäärän tähden. Heikkilä puhuu
"...manipulaatiosta, jonka taustalta löytyvät kansainväliset vegaanipiirit."
Hän selittää veganismia primitiivisellä verikammolla, ja kieltäytyy hyväksymästä tieteellisiä väitteitä punaisen lihan vaarallisuudesta. Lihan kytkökset ilmastonmuutokseen tekevät siitäkin ilmiöstä kyseenalaisen. Varmaan senkin väitteen taustalla on vegaanien salaliitto.
http://www.anttiheikkila.com/blogi/valtio-on-kansan-vihollinen/

Todellista tiedettä Heikkilälle edustaa vain hänen mututuntumansa. Edellisen linkin takaa löytyy myös mitä uljain empiirisen tieteen vastainen mölväisy:
"Seurantatutkimukset ovat häpeäksi tieteelle ja niitä tekevät vain mielikuvituksettomat ja laiskat henkilöt."
Laiskuutta edustavat siis esimerkiksi WHO:n vuosikymmeniä kestäneet tutkimukset, joissa on seurattu kymmenen tuhansien ihmisten elämää. Sitä, hyvät ihmiset, on todellinen laiskuus.

On pakko nostaa esiin toinenkin teesi, joka kiteyttää Heikkilän käsityksen 1900-luvun tieteestä.
"Todellisuudessa mitään ei ole tutkittu."
Okei. No sittenhän Heikkilän omat arvaukset eivät ole sen huonompia kuin muidenkaan.


Esimerkiksi suola on Antti Heikkilän mukaan erittäin terveellistä, koska viralliset tahot suosittelevat sen vähentämistä - ja ne tietenkin ovat aina väärässä. Siinä tärkeinperuste. Tyypillistä populistista karnevalismia: käännetään asiat päälaelleen (hieman kuten South Parkin gluteiini-jaksossa, jossa myöskin ruokapyramidi lopulta käännettiin katolleen).

Omalle sukupolvelleen tyypilliseen tapaan Heikkilä puolustaa lihaa, vaikka kaikissa rikkaissa länsimaissa sitä syödään nykyään aivan tarpeettoman suuria määriä. Proteiini pitää helpommin poissa näläntunteen ja lihasta saadaan pieni levollisuutta aiheuttava tryptofaaniannos, johon ollaan koukussa. Tryptofaania valmistetaan kuitenkin myös kasviperäisesti, eikä se ole kovin kallista purkkituotteena. Suosittelen kokeilemaan. Pieni määrä illalla otettuna parantaa unen laatua ja aamulla on astetta helpompi herätä.

Heikkilä vastustaa kaikkea perinteisyyttä, mutta hyökkää tasavertaisesti myös edistystä vastaan. Koulujen kasvisruokapäivä on saanut hänet suorastaan raivon valtoihin.

Linkki: Veganismi - uskonto valtaa koulut/

Heikkilän omista puheista voisi päätellä, että hän on vuosien varrella saanut satojen tuhansien lahjukset lihateollisuudelta edistääkseen voin ja lihatuotteiden myyntiä, mikä toteutuikin karppausbuumin aikana. Hullutus meni kuitenkin ohitse, ja nykyään karppaavat vain ne muutamat, jotka ruokavaliosta aidosti hyötyivät. Sen jälkeen Heikkilä nimi on noussut esiin keliakiaan, diabetekseen, rokotteiden tehosteaineisiin ja kilpirauhasen vajaatoimintaan yhdistyvissä keskusteluissa. Hän on kaikkien lääketieteellisten muotisairauksien välitön ja johtava asiantuntija - täydellisesti koukussa julkiseen arvovaltaan ja näkyvyyteen.

Jos joku on erikoistunut aiheeseen, ja esittää siitä eriäviä mielipiteitä, hän joutuu välittömästi Heikkilän hyökkäyksen kohteeksi. Omassa Facebook-ryhmässään Heikkilä ruokkii armottomasti mielikuvaa koko muun lääkärikunnan epäpätevyydestä.

Heikkilä kritisoi lääkärien statukseen perustuvaa kunnioitusta, mutta hyödyntää sitä oman fanijoukkonsa ja asiakaskuntansa viettelemiseksi. Takaisin valokeilaan on päästävä hinnalla millä hyvänsä. Hänen faniryhmänsä kuuliaisuus mahdollistaa sen, ettei hänen ole vuosikausiin tarvinnut perustella väitteitään. Hän voi vain laukoa mitä suuhun sattuu. On mahdollista, että seuraamme aitiopaikalta uuden puoliuskonnollisen lahkon syntyä.

Antti Heikkilän lääkärintoiminta perustuu siihen, että sairauksia hoidetaan vihalla. Kun oireisiin ei löydy syylliseksi bakteeria tai virusta, syytetään viranomaisia. Taudin kuin taudin aiheuttajana on valtio, media tai viralliset ravintosuositukset. Jos sairaus ei parane edes Heikkilän ruokavaliolla, se johtuu siitä, että yhteyskuntamme on mätä. Kenties tulehtunut paksusuoli paranisi vasta, kun poltettaisiin roviolla kaikki vastakkaisia näkemyksiä esittävät ravitsemusasiantuntijat?

Heikkilä on käynnistänyt yksityisen noitavainon, jonka kohteena ovat viralliset ravitsemusasiantuntijat. Margariini ei lupauksistaan huolimatta parantanut kaikkia maailman ongelmia, joten margariini edustaa suurinta mahdollista välinpitämättömyyttä. Jokainen, joka syö margariinia on liitossa paholaisen kanssa.

Heikkilän kritisoiminen ei tietenkään liity varsinaiseen ongelmaan: ruoka jota meille nykyään tuotetaan on köyhtynyt vapaan markkinatalouden vaikutuksesta, mitä vanhemman polven ravintoasiantuntijat eivät kyllin hyvin korosta. Ruokaa valmistetaan halvoista raaka-aineista. Se sisältää maissia, sokeria, vehnää, mutta olemattoman vähän tarpeellisia ravinteita. Tietoisuus valmisruoan huonoudesta on kuitenkin levinnyt virallisiin ruokalistoihin vaihtoehtoja vaatineiden kasvissyöjäsukupolvien ansioista. Heikkilä ei osaa kiittää ketään muuta kuin itseään.

Vainoharhainen loanheitto voi herättää huomiota, mutta parantaako se asioita? Ymmärrän Antti Heikkilän turhautumisen ruoan laadun heikkenemiseen, mutta hänen puheissaan toistuvasti esiin nousevat vastakkainasettelut eivät perustu todellisuuteen. Punavihreät hipit ja kansainväliset yrityspomot eivät ole liittoutuneet häntä vastaan. Eettisyys ei tarkoita tinkimistä ruoan mausta, eikä yleisten suositusten antaminen poissulje terveellisempiä erityisluokavalioita. Hiilihydraatit eivät ole homojen salaliitto.


Tykkäilykulttuurin Villi Länsi

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Sosiaalisen median ansiosta on syntynyt eräänlainen informaation Villi Länsi, jossa lait ja tapakulttuuri eivät ole vielä muotoutuneet. Bloggaajia ei näyttäisi koskevan mitkään niistä rajoitteista, joita pätivät aikoinaan perinteisissä tiedotusvälineissä. Blogit ovat erämaa, jossa erinäiset Johannes Kastajat saavat huudella mitä mielivät. Teoriassa jonkun pää voi päätyä vadille, mutta todennäköisesti mitään reaktiota ei koskaan herää.

Nettisuosio aiheuttaa myös riippuvaisuutta. Jos yksi kirjoitus kerää tuhat lukijaa, on suuri pettymys kun seuraava postaus saakin vain sata klikkausta. Sitä alkaa luonnollisesti miettiä suosion syitä: ja käytännössä aina perusteellinen, pitkä ja järkevä teksti häviää lyhtelle huomionhakuiselle paskajournalismille.

15 minuutin julkisuus ansaitaan nykyään kehittämällä 15 sekunnin huvituksia, kuten huomiotaherättävä otsikko, jonka takaa paljastuu lyhyt, vääristelty uutinen.

Melkein kuka tahansa voi ajautua populismiin. Fiksut ja koulutetut ihmiset muuttuvat trolleiksi, koska klikkausten logiikkaa vaatii kohuväitteitä ja kärjistyksiä.

Palaan vielä siihen mitä sanoin vastakkainasetteluista. Antti Heikkilällä ei ole vastassaan järjestäytynyttä valheiden koneistoa, vaan sekalainen joukko hämmentyneitä eturyhmiä, jotka kaikki pelkäävät toisten eturyhmien liittoutuvan itseään vastaan.

Ravintosuosituksista eivät kiistele vain vanhan ja uuden koulukunnan lääkärit. Aivan itsenäinen intressisyhmänsä ovat ruokateollisuus, lisäravinnekauppiaat, terveyskeskuslääkärit, terapeutit, personal trainerit ja lukematon määrä muita tahoja, joilla on omat suosikkiasiantuntijansa.

Ravinto on politisoitunut, mutta kukaan ei voi olla kaikkien puolueiden suosiossa. Se ei ole mahdollista, koska kehonrakentajat, humanistit tai vaikkapa raskaana olevat äidit tarvitsevat hieman erilaisen ruokavalion - sikäli kuin kyse on ihanteista. Kykaan ei tarvitse piilosokereita, paitsi teollisuus, joka tahtoo tehdä kaiken halvalla maksimoidakseen voittonsa.

Todellisuudessa Helsingin Kallion viherpiiperöt tai Punavuoren muotihipsterit eivät ole Antti Heikkilän vihollisia, vaikka heillä olisikin oma ruoka- ja lifestylblogi ja erilaiset mielipiteet. Ketään heistä ei kiinnosta vehnäpullan puolustaminen.

Omat isovanhempani syövät silti pullaa. Se on heidän pääraaka-aineensa. Ihmettelen miksi he niin pitävät pullasta. Olen puhunut pullan epäterveellisyydestä, mutta toisaalta he ovat 90-vuotiaita. Eivät he muista keskusteluamme enää seuraavana päivänä.

Tiettyjä tapoja on mahdotonta muuttaa ennen kuin tietty sukupolvi lepää kokonaan mullan allan. Pulla ei katoa kauppojen hyllyiltä, sillä isovanhempani nousisivat kapinaan, jos joku yrittäisi kieltää pitkot, viinerit ja sokerimunkit. Jos joku puhuu pahaa vehnäpullasta, mummo ja vaari eivät ymmärrä siitä puheesta sanaakaan.

PS.
Löysin hyvän kirjoituksen Heikkilän soveltaman retoriikan epätieteellisyydestä. Epähän tarvitse itse käydä analysoimaan sitä sen tarkemmin. Keskustelussa nousee myös esiin hyviä näkökulmia:
http://tamapaiva.blogspot.fi/2013/02/pseudotiede-ja-hiilarimies-antti.html

4 kommenttia:

  1. Varsin hyvä kirjoitus Heikkilästä. Odotahan kun hänen seuraajansa löytävät blogisi, heidän kommentointinsa on "viihdyttävää", kuten voit huomata jos luit tekstin lopussa linkittämäsi kirjoitukseni kommenttiosiota.

    Loppunipotus: Viittaat tekstissä muuten toistuvasti Heikkiseen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heikkis-korjauksesta. Pidemmän tekstin oikoluku jää joskus puolinaiseksi.

    Saa nähdä kuka tämän löytää ja kuinka nopeasti. Ehkä hiilarisotien veteraanit kärsivät jo taisteluväsymyksestä?

    VastaaPoista
  3. http://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=rLiWj9hDUe8

    VastaaPoista
  4. Linkki viittaa videoon, jossa Mikael Fogelholm kertoo, ettei kovien rasvojen voida yksiselitteisesti väittää olevan haitallisia terveydelle.

    On hienoa Fogelholm antaa myöten tutkimustiedon edessä, toisin kuin Antti Heikkilä, joka ei ole edes suostunut kirjoittamaan gluteenia oikein, vaan vuosien huomauttamisen jälkeen kirjoittaa sen yhä "gluteiini". Tieteen auktoriteetiksi Fogelholm toimii kuten tieteellisen henkilön kuuluu, eli myöntää virheensä.

    VastaaPoista