Yhteenvetoa viikonlopun skandaaleista

Vietin viikonlopun Turussa työkeikalla. Olisin halunnut kirjoittaa yhtä ja toista Laura Lindstedtin Finlandia-puheesta ja valtiovarainministeri Aleksander Stubbin valehtelusta, mutta en ehtinyt.

Nyt on maanantai ja tuntuu myöhäiseltä sanoa mitään. Facebook on puhunut. Melkein kaikki tärkein lienee jo sanottu.

En tietenkään voi tietää, onko samoja asioita sanottu sinun Facebookissasi, tai samalla äänensävyllä, koska ystäväpiirit eroavat. Ehkä omat tuttavasi puolustivat valtiovarainministeriä ja haukkuivat lyttyyn Finlandia-puheen, joka elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Matti Apusen mukaan oli emotionaalinen.

Koetan kirjoittaa viime hetkien tapahtumista rauhallista yhteenvetoa. Tällä hetkellä olen jo melko luottavainen siihen, että Stubb jättää eroilmoittuksensa. Lukemani pääkirjoitukset eivät juurikaan anna hänelle vaihtoehtoja. Postilakon jatkuminen ja Finlandia-voittajan syyttävä puhe loivat skandaalin alla jännittyneen tunnelman, jossa hallistuksen toimiin kohdistui erityistä tarkkaavaisuutta. Tässä valossa ministerin valheet ja välinpitämätön asenne näyttivät hyvin raadollisilta.

Viime päivien tapahtumat sekä etenkin Laura Lindstedin Finlandia-puheeseen kohdistunut vastakritiikki ovat vain vahvistaneet puheen merkitystä. Kritiikissä ovat nousseet näkyville juuri ne keskustelukulttuurin ongelmat, joista kirjailija puhui. Minua ei esimerkiksi yllätä se, jos johtaja Apunen kotisohvaltaan käsin kutsuu tunteellisessa tilanteessa olleen naisen taidolla tunteisiin vetoavaa puhetta emotionaaliseksi. Kuinka moni vastaavan palkinnon voittaja saa itsestään ulos enempää kuin nyyhkytyksen katkaisemia kiitossanoja?

Laura Lindstedt aloittaa:

"Elämme yhteiskunnassa, jossa tyhjä tsemppihenki on ottanut sivistyksen paikan ja jossa solvaaminen ja väkivallalla uhkailu ovat normaalia kommunikaatiota. Ajattelun tilalla ovat selkeäydinreaktiot."

Puhetta kritisoineiden hallitusmyönteisten miesten selkeäydinreaktiot eivät jätä ilmaan kysymysmerkkejä. Vastakommentit ovat tulvillaan ad hominem -virheitä, eli henkilöön menevää arvostelua. Puhuja on nainen. Puhuja on taiteilija. Niinpä hänen tulisi pitää suunsa kiinni.

”Taiteilija tietenkin lähestyy talouspolitiikkaa tunteen kautta.”
- Matti Apunen

Aikamme on mitä otollisin juuri retoristen keinojen ja loogisten virheiden opiskeluun. Niitä löytää joka suunnalta, koska tsemppihenki on Lindstedtin sanoin ottanut sivistyksen paikan.

Itse asiassa Alexander Stubbin 90% lipsahduksessa lienee kyse juuri tsemppihengestä. Hän myönsi keksineensä luvun omasta päästään.

On tyypillistä, että prosenttilukuja keksitään omasta päästä, sillä ne kuuluvat oleellisesti osaksi urheilusta tuttua tsemppikulttuuria:

"Annetaan joukkueelle 110%!"

"Mahikset on fifti-fifti - mut silti me voitetaan satavarmasti!"

Jos ministeri kertoo omassa päässään itselleen, että hänen takanaan on 90 prosenttia asiantuntijoista, kyse on coping-mekanismista ja positiivisesta itsepetoksesta, johon elämäntaito-oppaissa vakituisesti kannustetaan. Niissä kehotetaan ajattelemaan asioista myönteisesti ja visualisoimaan onnistumista. Niinpä Stubb lienee vain noudattanut niitä samoja menestymisen strategioita, jotka aiemminkin ovat pohjustaneet hänen vahvaa itsetuntoaan.

Onhan Stubb vakuuttanut leveällä hymyllään kollegansa siitä, että valtiovarainministeriksi voi päästä, vaikka pääsisi hädin tuskin läpi matematiikasta yo-kirjoituksissa.

Toinen mihin tsemppikirjoissa toistuvasti kannustetaan on kritiikin sulkeistaminen. Menestyminen edellyttää tahtotilaa, kuten opimme jo Kataisen hallituksen aikana. Tekemisen henki, eli oikeanlainen tahtotila syntyy siten, että ympäriltä siivotaan pois ihmiset, jotka säteilevät negatiivista energiaa.

Nykyään vaikuttajat tapaavat ympäröidä itsensä jeesaajilla ja ottaa etäisyyttä kansaan, joka vuosi vuodelta esittelee yhä happamampia ilmeitä Stockmannin herkkuosastolla. Tsemppifilosofioiden mukaan kansalla menee huonosti, koska he syyttävät työttömyydestään globalisaatiota, hallitusta, rikkaita tai ketä milloinkin - mutta eivät itseään. Kansa saa sitä, mitä se negatiivisella ajattelullaan itselleen tilaa.

Myös toimittajat ovat muuttumassa pelkäksi riesaksi, sillä tsemppaajien silmissä heidän vasemmistolaiset ideologiansa vain syvenevät. Toimittajien enemmistö ei edusta objektiivista näkökantaa. He eivät ymmärrä talouden lainalaisuuksia. Ongelma täytyy korjata valikoimalla tiedotustilaisuuksiin vain itselle myönteisiä toimittajia. Myös akateeminen väki on muuttumassa rasitteeksi, koska tutkijoilla on aina esittää kaiken maailman kriittisiä käppyröitä, joiden luvut eivät tue omaa tekemisen meininkiä.

Tällaisten tahtotilojen ja energioiden pyörteessä on paikallaan kysyä, kuka tarkalleen ottaen on tunteiden vallassa - hallitus vai sen kriitikot?

Jari Tervon kommentin voi oikeastaan tulkita tukevan puheen sisältöä:

”Siinä ei ollut kovin paljon uutta. Siis sellaista mitä ei olisi sanottu tämän syksyn aikana hallituksesta moneen kertaan.”

Ketkä ovat sanoneet? Tunteelliset ämmät kenties?

Tiedämme vastauksen, jos olemme yhtään seuranneet uutisia. Professorit. Taloustieteen Nobel-voittajat. Sellaiset taistolaiset, jotka lähestyvät taloutta tunteiden kautta.

Laura Lindstedt jatkaa:

"Nyt perusoikeistolainen hallituksemme haluaa helpottaa hallintorekisterihankkeellaan rikkaiden verparatiisipuljausta. Ikävä kyllä veroparatiisit ja ne vallanpitäjät, jotka eivät todella taistele verokeitaita vastaan, rapauttavat valtiota, yhteiskuntia ja yhteistöjä, joissa ihmiset ovat valmiita rakentamaan yhteistä hyvää."

Läheltä tätä varsin konkreettista ja selkokielistä katkelmaa löytyvät sanat: Huiputus, sumutus, kulutus ja kuristus.

Niitä voi varmaan hyvällä syyllä nimittää epämääräisiksi ja sumeiksi käsitteiksi.

Hyvä, että valtiovarainministeri Stubb täsmensi.