keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kyynisyyden apologia

Yksilöiden välisen kilpailun koveneminen ja taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen ovat luoneet kysyntää positiivisuuden profeetoille.

Positiivisuuspuheen yhtenä tukipilarina ovat todelliset tutkimukset, joiden mukaan myönteisyys ja kiitollisuus korreloivat terveyden ja onnellisuuden kanssa. Vaikka tämä olisikin totta, saavat positiivisuuden profeetat varsinaisen nosteensa siitä, että monilla ei mene hyvin, ja nekin, joille menee hyvän, kärsivät tulevaisuuden epävarmuudesta ja lukuisista muista peloista.

Tänä aamuna tein taas sen virheen, että avasin television. Siellänuori ja ihan kohtuullisen järjelliseltä kuulostava elämänvalmennusguru kertoi, että hänen tuoreen kirjansa mukaan tunnelmaa luovat sisustus, toimintatavat ja ihmisten välinen kohtaaminen. Asiakaskunta sanelee, että tunnelmanluojien listasta unohtuivat kokonaan realiteetit. Nehän eivät koskaan ole life-coach väelle mitään sellaista, mitä tulisi ottaa huomioon.

Monikaan psykologi tuskin kiistäisi, että elämänvalmennuksen ydinosaamista on defenssien ja illuusioiden voimistaminen. Lisäksi aikamme positiivisuuspuheessa tähdätään (todennäköisesti autuaan tiedostomattomasti) siihen, että ihmisten taloudellinen eriarvoisuus häivytettäisiin mielestä. Koska menestysoppaiden asiakasryhmä myödostuu kohtuullisen etuoikeutetuista, ei koskaan saa myöntää että köyhyys tai sairaus voisivat aikaansaada huonoa tunnelmaa. Niistä ei kuulu edes tiedostaa. Kyse on sinun ongelmistasi, ei muiden. "Älä tee muiden ongelmista sinun ongelmiasi" on tyypillinen positiivisuuskirjallisuuden opetus.

Karkoita ystäväpiiristäsi ihmiset, joista säteilee kriittistä energiaa, on toinen opetus. Toisin sanoen, jos sinulla menee hyvin, älä hengaa luusereiden kanssa.

Jos satut olemaan köyhä tai kiinnostunut köyhien asemasta, siitä aiheesta puhutaan enemmän Raamatussa, ja moneen otteeseen. Raamatun ympärille muodostuukin aloilleen jämähtäneiden tai pelistä pudonneiden ihmisten sosiaalisia kerrostumia, jossa ongelmat ovat todellisia ja niistä uskalletaan keskustella todellisina ongelmina. Hiljalleen minusta onkin alkanut tuntua siltä, että pappien opettamat viisaudet ovat lähempänä todellisuutta kuin aikamme menestysoppaiden iloiset profetiat.

Positiiviivisuusopaissa painotettu "onnellisuus on oma valinta" opettaa ymmärtämään, että heikosti pärjäävien huono tunnelma johtuu heidän omista huonoista päätöksistään ja väärästä asenteesta. He voisivat luoda hyvää tunnelmaa jos pakottaisivat itsensä hymyilemään tai edes tajuaisivat pysyä omissa porukoissaan, poissa muiden silmistä.

Aikamme työttömät ja köyhät ovat peikkoja, jotka irvistelevät sillan alla Kokoomuksen virallisessa tsemppijulistuksessa:
Vaikka periaatejulistuksen virallinen sanoma on "Suomi pystyy parempaan yhdessä!", nähdään kuvan pohjalla hahmoja, jotka eivät ole ymmärtäneet positiivisuuden sanomaa.

Kokoomuksen sanoma lienee se, että ihmiset, jotka eivät ole kohteliaita ja iloluonteisia - saati onnellisia -, tulee ympäröidä piikkilangalla. Kuva havainnollistaa hyvin sitä, miten muiden menestyksellä rikastuneen ihmisen omissa silmissään tahtovat oikeuttaa paremman asemansa. Kärsivien ihmisten ruma irvistys muuntaa nämä peikoiksi. Koska he ovat ali-ihmisiä, meidän on lupa kohdella heitä eri tavalla. Heidät täytyy ympäröidä aidoin, koska he eivät kykene itse huolehtimaan omasta menestyksestään. Emme saa sallia sitä, että heidän paha hanjunsa levittäytyy paremmille asuinaluille, joissa he saavat lapset esittämään kysymyksiäm joihin ei ole kiva vastata, kuten: "Äiti, miksi tuolla roskapöntössä asuvalla sedällä ei ole kenkiä?"

Samalla kuva onnistuu havainnollistamaan sitä, miten menestyneisyyden hyvät fiilikset heidän oman kokemuksensa mukaan edellyttävät kontrastin luomista niihin, jotka eivät ole menestyneitä. Heidät on tuotava mukaan kuvaan muistutukseksi omasta paremmuudesta.
Muuntamaton, alkuperäinen yksityiskohta Kokoomuksen julisteessa: peikkoja sillan alla.
Peikkoja on kolme, kuten saduissa yleensä. Yksi heistä on täynnä vihaa ja näyttäisi siltä kuin liekit käristäisivät häntä. Voi myös olla, että hän itse tuo liekit mukanaan omasta helvetistään ja on siis eräänlainen demoni. Liekit voivat kuvastaa myös sitä, että hän tahtoo muille pahaa, koska hän on kateellinen ja tahtoo maailman ympärillään palavan liekkeinä. (Hyvin epätodennäköistä on, että hahmo millään tavoin viittaisi polttopulloiskuihin, koska niitä tapahtui vasta hieman kuvan julkaisemisen jälkeen.)

Keskimmäinen peikko on laskenut kätensä tappion merkiksi ja sanoo: "vali vali rui rui." Hän on siis saamaton ruikuttaja ja mitä ilmeisemmin ilmentää laiskuutta sekä kiittämättömyyttä. Yhteiskuntamme huono-osaiset eivät ymmärrä, miten hyvin heillä menee, kun ovat saaneet nauttia seitsemän perättäisen porvarihallituksen komennosta.

Viimeinen kolmesta peikosta on lyhytkätinen, eli "ihan kädetön" ja hänen päänsä yläpuolella leijuu sadepilvi. Tämä viimeinen peikko todistaa positiivisuuspuheen tärkeintä sanomaa, joka liittyy vetovoiman lakiin.

Periaate tiivistyy yksinkertaisimmin Rhonda Byrnen kirjassa The Secret (suom. Salaisuus):
"Ajatukset ovat magneettisia, ja ajatuksilla on taajuutensa. Kun ajattelet, lähetät ajatuksia maailmankaikkeuteen, ja magneettisesti ne vetävät puoleensa kaikkea itsensä kaltaista, mikä on samalla taajuudella."
Kun olet peikko, jonka luonteeseen kuuluu kateus, laiskuus ja kiittämättömyys, saat siitä hyvästä maailmankaikkeudelta lahjaksi vastoinkäymisiä.

Tämä lienee Kokoomuksen virallinen kanta: maailmankaikkeus lähettää sinulle asioita, joita ajatuksesi tuottavat. Parempi siis ajatella iloisia ajatuksia. Kun ajattelet positiivisesti ja saat ripauksen valkoista pulveria, niin pystyt lentämään kuten Peter Pan.

Hymy on sekä alistumisen merkki että oman etuoikeuden suojelija


Myönteisyyden psykologia on hyvin monimutkaista, vaikka paljon voidaan oppia seuraamalla apinoita. Monilla apinalajeilla hymy on ystävällisyyden ja alistumisen merkki, kunhan silmät eivät ole uhkaavassa irvistyksessä, mikä tarkoittaa hampaiden paljastamista.

Hymyileminen esimerkiksi simpansseilla merkitsee hieman samaa kuin ihmisillä: toverillisuutta ja tuttavallisuutta, myös iloa. 
Osaamme erottaa milloin simpanssi hymyilee ja milloin se paljastaa hampaansa uhkaavasti.
Hymy on kuitenkin niin ihmisillä kuin apinoilla tärkeä keino osoittaa kuka on pomo. Alempiaevoisen kuuluu hymyillä pitkään ja leveästi, kun taas ylempiarvoisen hymy on lähinnä nopea virnistys, mikä todistaa kiireestä ja aseman tärkeydestä: "huomioin sinut pikaisella hymyllä, mutta minulla ei ole aikaa virnistellä kaikki päivät."

Ylempiarvoisen ilme hieman ylimielisesti on mutrulla, mikä ilmentää hänen suurta vastuutaan. Hän hymyilee niukasti myös siksi, että hierarkisessa yhteisössä hymyt ovat rajallinen huomionosoitus alaisille. Alaisten jatkuva leveä hymyileminen on eräänlaista suosion kerjäämistä. Hymyilevä työntekijä tai palvelija yrittää saada lauman alfa-uroksen tai alfa-naaraan hymyilemään mukanaa, koska hymyn saaminen ylempiarvoiselta on tunnustus ja tuo alempiarvoiselle hyvän olon. Hymyjä onkin melko helppo kalastella koska ne tarttuvat.

Supermallin ja tavallisen mallin ero on siinä, että supermalli virnuilee kylmästi, kun tavallinen malli hymyilee kuin missi; alistuvasti, suu ammollaan ja lakkaamatta.

Ylempiosainen yleensä ilmentää hymynsä varautuneisuutta pitämällä suunsa kiinni ja hän voi myös hymyn ajaksi sulkea silmänsä, jotta kukaan ei luulisi, että hän hymyilee heille. Tutut ilmeet ja eleet voidaan melko helposti dekonstruoida osatekijöiksi, jotka löytyvät myös muiden kädellisten maailmasta.
Hymyilen, koska menee hyvin, mutta suljen silmäni, jotta et luulisi minun hymyilevän sinun hyvlle työsuorituksellesi = ylimielinseksi tunnistettu virne.
Toinen vaihtoehto on katsoa hymyillessään yläviistoon, jotta hymy ikään kuin suuntautuisi korkeammille voimille, eikä alaisille.

Iloisuus ehkä antaa yksilölle luottamusta ja toiminnan tarmoa, mutta positiivisuus on tärkeä menestystekijä myös siksi, että erilaiset eliitit ja viralliset portinvartijat kontrolloivat julkisuutta ja käyttävät valtaansa torjumalla negatiiviset tai vihaiset ihmiset, joiden huomio on realiteeteissä. Yhteiskunnallisen nousun ehtona on hymyileminen, koska hymy
1.) ilmentää alistumista
2.) toimii testinä rehellisyydestäsi, sillä olemme kehittyneet arvioimaan toisen hymyä silmien ja poskien ja kehonkielen mukaan
3.) toimii testinä fyysisestä terveydestäsi, mikä näkyy hampaista tai hymyn väkinäisyydestä
4.) kertoo, että et näe ristiriitoja ryhmän arvoissa ja ideologoissa (allekirjoitat ne tai olet liian tyhmä tajuamaan milloin sopimukset ja säännöt toimivat sinua vastaan)
5.) lupaudut ylläpitämään etuoikeutettujen ihmisten mukavaa ilmapiiriä ja suhtautumaan muiden hymyilijöiden tavoin äärikeinoilla laskuuden, kateuden ja vastoinkäymisten peikkoja vastaan.

Hymy on sopimus solidaarisuudesta ja uskollisuudesta, joka velvoittaa iloisesti nielemään vallitsevan ideologian nurjat puolet. Posiviitiivisuuspuheen ja elämänvalmennuksen neuvot ilmentävät rikkaiden köyhien välisen kuilun kasvamista. Alimpana ovat murjottajat, joita kukaan ei välitä auttaa. Sitten tulevat ne kurjat, jotka kaikin tavoin pyrkivät hymyilemään, vaikka itku on kurkussa. Sitten tuleva hyväuskoiset, joille hymyileminen on luontaista. Sitten taitavasti hymyilevät kilpailukykyiset, jotka osaavat hymyllään tehdä kauppoja. Ylimpänä ovat etuoikeutetut, joiden hymy on vaitonaista, koska heillä on vataa parempaan. Heidän ei tarvitse hymyillä. Heidät on vapautettu siitä raskaasta vastuusta.

Hymyilemisestä kieltäytyminen voi teini-ikäisten keskuudessa tarkoittaa, että tyyppi on rebel. Hän on cool. Joskus sanotaan, että kun todellinen elämä alkaa, niin siistien tyyppien hymy hyytyy. Oikeampi olisi sanoa, että he ovat työelämässä joutuneet niin pahan paikkaan, että heidän on pakko opetella hymyilemään.

Positiivisuuden vaatimus on tietenkin vasta alkusoittoa eriarvoistuvassa maailmassa. Kun riittävän monella ihmisellä menee niin huonosti, että heillä ei ole voimaa pitää kasvoillaan edes tekohymyä, alkaa muurien rakentaminen. Eliitti pystyttää itselleen palatseja, joissa se voi tanssia yötä myöten. Juhliin tietenkin kutsutaan vain niitä, joilla on voimia hymyillä. Muiden ihmisten olemassaoloa ei edes tiedosteta.

Kun tilanne vielä siitä kärjistyy, on pakko ottaa käyttöön naamiot. Yksi aikamme ikoni on aika hyvin valittu, sillä se ilmentää näiden naamiojuhlien todellisuutta, jossa hymy on vallankäyttöä ja alisttumista. Hymystä voi tulla myös tasa-arvon ja kapinan symboli.

Kokoomuksen ajatuspajalaisten tai graafikon olisi pitänyt olla kaukaa viisaita ja muistaa lisätä siltansa alle vielä yksi luihu tyyppi:
PS.
Kirjoitin kesällä melkein samasta aiheesta. Halusin palata asiaan, koska hahmottelen kirjaa näennäisvapaudesta ja positiivisuuden profeetoista. Olen kirjoittanut pöytälaatikkoon paljon sellaista, mitä en ole julkaissut, mutta aikamme ilmapiiri on siinä määrin kärjistynyt, että paine julkaista jonkinlainen vakava pamfletti on kasvamassa melkoisen suureksi:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/07/positiivisuuspuhe-on-vallankumouksen.html

3 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja, kuten usein täällä. Mutta kuten myös usein tapanani, lisään omia ajatuksiani.

    Positiivisuusajattelua voi pitää kalvinistisen menestysteologian perversseimpänä ilmentymänä. Luulin esimerkiksi aluksi, että tuo Kokoomuksen juliste olisi ollut parodia. Mutta eräänlaista parodiaahan menestyksen teologia on, sillä kristinusko viimeiseksi lupaa maallista mammonaa ja menestystä hartaimmin uskovillekaan. Menestyksen teologia syntyi siitä psykologisesta muurista, jonka kristinuskon pelastuskäsitys ihmisten eteen nostatti; jos ihmiset eivät voi vaikuttaa pelastukseensa (Lutherin oppi) ja ovat siksi ehkä jopa predestinoituja (Augustinuksen oppi), pelastusoppi voidaan torjua silmänkääntötempulla: predestinoitujen osa näkyy jo maallisessa elämässä. Huolimatta siitä, että Kokoomus puhuu omista teoista ja omasta vastuusta, kyseessä on vain maallistunut versio kuulumisesta ennalta pelastettujen joukkoon.

    Jos kuolemansyntien kautta asiaa tarkastelisi, positiivisuusajattelussa kulminoituu uusoikeistolaisten helmasynti, ylpeys. Sitten kuitenkin, myös vasemmistolaisilla on rikka silmässä. Heitä kuvaa auktoriteettivihassaan ja hierarkioiden torjunnassaan toinen kuolemansynti, kateus. Jos Kristus saarnasi ihmisten tasa-arvoa Jumalan edessä, hän ei luvannut maallista tasa-arvoa vaan vaati antaa "...keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Tämän merkitys ei aukea siten, että kysymys olisi mielettömästä alistumisesta mihin tahansa kyykytykseen, vaan sen tunnustamiseen että maalliset hierarkiat ovat täällä jäädäkseen.

    Sekä nykyoikeistoa että -vasemmistoa kuvaa se, etteivät he tunnusta syntiä synniksi. Ensin mainitut uskovat ylpeinä, että kaikki on heidän ansiotaan, heidän kaikkivoivan vapaan tahtonsa tulosta. Viimeksi mainitut taas kiistävät koko vapaan tahdon ja syystäkin ajautuvat kateuteen, koska uskovat joutuneensa sivurateille syyttään. Kumpikin uskoo viattomuuteensa, yhdet jumaluuteensa ja toiset uhriuteensa.

    Huomaamme toki, että oikeistolaisten kuolemansynti on hierarkiassa korkeammalla kuin vasemmistolaisten; se on itse asiassa pahin kaikista. Mutta tämä seikka on täysin linjassa sen kanssa, mitä vanha ja viisaampi oikeisto ajatteli. Eli hierarkioiden ja vallan mukana tulee myös vastuu. Mitä suurempi ihminen, sitä suuremmat synnit. Eikös jokin sanontakin totea, että suurimmat pirut syntyvät, kun pyhimykset lankeavat.

    VastaaPoista
  2. Hymyilyn oivasta analyysistasi tuli mieleen, miksi symppaan sääty-yhteiskuntaa. Vioistaan huolimatta sääty-yhteiskunnassa ihmiset ymmärsivät kukin oman paikkansa. Kenellekään ei valehdeltu, kuinka "sinustakin voi tulla mitä tahansa". Kuinka iso osa nykyajan ja huonommin menestyvien katkeruudesta selittyy sillä, että heille on tällaista soopaa uskoteltu? En mitätöi tällä oikeasti päähänpotkittujen kohtaloita, vaan muistutan tärkeysjärjestyksestä. Ihminen, joka ei koskaan voi tyytyä siihen mitä on ja mitä hänellä on, ei ole - no - tyytyväinen. Parempiosaisilla se näkyy ahneudessa, laiskemmilla kateuden kautta. Ehkä se maailma, jossa elämäänsä tyytyväinen palvelija hymyili oikeaa hymyä ylemmälleen ja tämä hymyili takaisin, oli parempi kuin kouristuksenomaiseen virneeseen hyytynyt nykyaikamme. Väitän nimittäin myös, että siinä maailmassa murjotus ei ollut niin iso asia, koska menestymistä ei tarvinnut teeskennellä; jos olit talonpoika tai torppari, sen tiesivät kaikki. Ja torpparille ei ollut niin iso juttu purnata ja joskus purra hammasta. Hymyilyn pakko koski vain aatelisia, koska aateluus velvoitti.

    VastaaPoista
  3. "Jos Kristus saarnasi ihmisten tasa-arvoa Jumalan edessä, hän ei luvannut maallista tasa-arvoa vaan vaati antaa "...keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu." Tämän merkitys ei aukea siten, että kysymys olisi mielettömästä alistumisesta mihin tahansa kyykytykseen, vaan sen tunnustamiseen että maalliset hierarkiat ovat täällä jäädäkseen."

    Hyvin sanottu. Raamatun siteeraaminen machiavelliläisittäin on harvinainen taito.

    Vanhasta ja viisaammasta oikeistosta tulee mieleen Linkolan klassiset kirjoitukset vanhasta aristokratiasta.

    Nykyajassa tosiaankin on suurena ongelmana se, että köyhälle kansalle tarjottu vapaus (niin demokraattinen kuin taloudellinen) on hyvin pitkälti pelkkää kusetusta. Manipulaatiokeinot ovat niin edistyneitä, että iso osa kansasta elää koirakoulua.

    Asiaa ei tunnu parantavat edes nykyinen mielipiteiden kärjistyminen. Pikemminkin se vain helpottaa harkitun pelon ja epävarmuuden iskostamista ihmisiin.

    VastaaPoista