sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kevätpörriäisen eväitä presidentille

Nyt kun USAn vaalit ovat ovella, on hyvä hetki tutkia mitä lapset ovat mieltä presidenteistä. Valtiolliset johtajat lienevät aina olleet tärkeitä esikuvia perheen pienemmille, vaikka vanhemmat poliitikkoja miten haukkuisivat.

Ensin matkaamme ajassa vuoteen 1968. Urho Kekkosen ajan mielikuvista olisi kiintoisaa tehdä laajempikin tutkimus, mutta olen saanut käsiini vain pienen osan menneiden vuosien lehdistä.

Seuraavaksi esittelen neuvoja, joita lapset ovat tarjonneet uudelle presidentille vuonna 2000, kun Tarja Halonen astui virkaansa. Hallussani on myös Kevätpörriäinen, jossa lapset kertovat mietteitään Sauli Niinistöstä, mutta artikkelista olisi tullut liian pitkä. Ehkä palaamme häneen joku toinen kerta?
Kevätpörriäinen 1968.


Tällaisia suunnitelmia vuoden 1968 koululaisilla oli omalle presidenttiuralleen. Vahvasti tulee mieleen eräs ajankohtainen ehdokas, vaikka hän jo on (ainakin joillain mittapuilla) aikuinen.
Seppo Järvinen VI lk.

...olisi kivaa, jos olisin yksinvaltiainen presidentti...

 ...olisin kylläinen mies. Minun olisi hienot vaatteet ja hienot mrkit. Minä tulisin koneella, ja toiset ottaisivat valokuvia.
Timo Koskenneva II lk
Virpi Julkunen III lk
...ostaisin komean hevosen ja ratsastaisin sillä pitkin kaupunkia....

Kaarina Rissanen II lk
Jos sitten tulisi presidentin vaalit, niin minä sanoisin: Minä en vaihdu, kuulkaas niin.

 ...tekisin kaiken saavuttaakseni kansan suosion. Panisin Suomen asiat kuntoon. Erottaisin kaikki lässyttäjät hallituksesta.
Päivi Suoknuuti IV lk
Pirkko Hautala III lk
...valtaisin koko Suomen. Keksisin uuden maammelaulun.

Kevätpörriäisen terveiset presidentille 2000


Vuoden 2000 numerossa lapset lähettävät terveisensä Suomen uudelle presidentille.
Reetta Rannanmäki 2 lk
Aliisa Koivisto 4 B
Mari Matikainen 3 B
Ronnie 2 C
Lapset pitivät presidentistä niin kovasti, että hänelle esitettiin myös vierailukutsuja.
Emma Vancagovic 3 C
Amira Tuominen 1 A, Emilia Tuovinen 1 A, Suvi Nyman 2C
Lapset ymmärsivät, että etiketti oli hyvin tärkeää, kun kyse oli korkea-arvoisesta tapaamisesta.
Laura Salminen 1 C
Eelis Seppänen 1 D, Kirsi Tuomikoski 2 B
Lilja Bom 1 A
Anders Ferm 2 A
Lapsille oli jäänyt hyvin mieleen se, että presidentillä on kissa. En nyt muista oliko hän jo tässä vaiheessa antanut niitä lahjoiksi muille presidenteille.
Make / Anna Rasilainen 2 A / Laura Lehtilä 3 A
Roni Keto 1 A
Lapset ymmärsivät hyvin myös sen, että kannattaa tuntea vaikutusvaltaisia ihmisiä ja olla heidän kanssaan hyvissä väleissä.
Tino Lindström 3 A

Pikkujättiläinen toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää pyhäinpäivää taikka Halloweenia!

1 kommentti: